Olihan se läpikuultavaa se Pekan toiminta silloin. Hän joutui kaivamaan kuvettaan toisenkin kerran. Ja niin hän siinä kävi että vääryys voitti niin kuin yleensäkin politiikassa.
Näyttää siltä että mitä isompi konna niin sen paremmat mahdollisuudet on päästä toiselle kierrokselle presidentti kisassa. Täytyy olla kallossa vikaa niillä jotka tuotakin Pekan ketkua tukee ja tulee äänestämään. Se on sitä samaa "baskeripäistä viisallistoa" joka huutaa kahdenviikon kuluttua vaaleista, "Voi vittu mikä valinta, kansa ei osaa edes äänestää oikein"!
Nyt pitää muistaa että kuvan perusrakenne on vuodelta 2018. Sitä vain tarkoitin, ettei kukaan kuvassa oleva loukkaannu näille sen ajan valinnoille. Valintoja ei tänään tehdä näin, paitsi ehkä Antonion kohdalla, hän on liian ruma rouva armeijaan... Eikä siinä vielä kaikki, valkosipuli on turvallisuusuhka, se saattaa paljastaa viholliselle kordinaatit.
Ihmisen muisti on aika lyhyt, mutta tärkeillä paikoilla olevien poliitikkojen mokat voivat olla kauaskantoisia ja peruuttamattomia. Kuka muistaa vielä, kuka oli poliittisena vastuuministerinä, kun Fortumin verkot myytiin ulkomaisille sijoittajille ja jonka seurauksena syntyi paljon parjattu Caruna? No juuri niin, Pekka Haavisto.
Ja kuinka ollakaan, Haavisto on jälleen Suomen politiikassakeskipisteenä, vaikka Al Holin Al Gaida: laiset ja Afganistanin kaverin, kaverin, kaverien pelastusoperaatio on kuuma vielä tänä päivänäkin. -Nythän on muodissa jankuttaa päivittäin siitä turvallisuudesta. Mistähän ne ongelmat kumpuaa?
On tämä kummallinen demokratia ja oikeusvaltio, kun ei ole väliä mitä tämä Pekka puuhailee, ja taas voi jatkaa ikään kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan.
Toivotaan Pekasta presidenttiä, niin pääsee soveltamaan neuvottelutaitojaan niin Trumpin Amerikassa ja tuolla..
Arkisto kuva on vuodelta 2019
Enpä ole ihan varma kuka sanoi, ja mitä sanoi, jos ei ihan noilla sanoilla, niin kuitenkin ilmaus oli sisäinen muistutus, mikä osaltaan johti siihen, että VIH-VAS-FEM-WOKE hörhöttäjien makea tappio eduskuntavaaleissa 2023 oli fakta, eikä mikään Ylen galluppi.
Onnea ja menestystä Perussuomalaisille niin maalla, merellä kuin ilmassa... hm, ja etenkin itärajalla. Toivon että siinäkin puolueessa, ne jotkut hörökorvilla varustetut kuurot ottaisivat minunkin suhteessa toisenlaisen asenteen. En ole lähelläkään mikään trolli. - Otetaan esimerkki, ei Kari Suomalainenkaan sitä ollut.
Vuonna 2012 oli Norjassa ensi sialla luonnonsuojelu ja Co2 päästöjen torjunta, etenkin jalostomoilla.Olin minäkin sellaista 10 miljardin prosjektia siellä rakentamassa. Mutta susi siitä teknologia sentteristä moduuleineen tuli. Eihän se toiminut, joskus vesihöyryä suhautteli, ja siinä se. Valtionyhtiö Statoil keksi jossain vaiheessa ruveta maksamaan valtion kassaan 150 000,- kruunua tunti ikuisen liekin polttamisesta. Se oli semmoista luonnonsuojelu rahaa... niin, tai rahan pesua, maksamalla menoja omaan kassaan.
Nämä tämän sortin poliittiset nikottelut pitää lailla kieltää. Jos hallitus päättää että Ylen määrärahoista leikataan, niin ethän sä siitä voi ruveta lakkoilemaan. Ja se toinen kortti, se olematon natsikortti, se on edelleenkin demareilla käytössä, ei Orpon hallituksella.
Mikä tuollainen ympäristöhallinta on, ja millä perusteilla ne kielsi antamasta prima linnunlihaa kansalaisten pataan? Samaan aikaan Pietarin Grusialaiset ja Kiinalaiset ravintolat taikoivat näistä liha möhkäleistä mitä maukkaimpia uuniruokia. Täytyy vain todeta että hulluus on merkillinen tauti, sen tunnusväri on useinkin vihreä, ja se haisee rahalta.
Suomaa näkyy erittäin hyvin kansainvälisissä tilastoissa. Suhteessa asukaslukuun siellä on "sota ja ilmavaiva hulluutta sairastavia ja muita outoja mielensä pahoittajia eniten maailmassa".
Mikä vuosi! Koronaa, velkaa, yliviikarointia, elvytyspaketin sidontaa, hulluja ilmasto tavoitteita soineen ja metsineen. Opposition tyyli useinkin oli kumma, äänestettiin tyhjää, kun ehdottomasti olisi pitänyt...
Oliko tämä niiltä ajoilta kun ilmasto hullutuksen siemen kylvettiin... en mä muista. Näyttää olevan Marco de Wit mukana. Tosin eihän Marco näihin ilmasto hömpötyksiin liittynyt mitenkään. Miksi hän tuohon kuvaan on mukaan tullut jääprinsessa seuranaan?
Kuvaus on vuodelta 2019. Ei näkynyt perälauta Pekkaa silloin, väittivät kylläkin että oli nähty Alatun kirkonkylällä juokksentelemassa. Joku piika aamulypsylle mennessään oli yllättänyt navetassa. Minä en heti usko, koska eihän Pekka mikään keskustalainen ole.
Nythän sitä Pekkaa halutaan lehtitalojen suosikkina kovasti presidentiksi, vaikka eihän tuota ole vielä entisistäkään tuomittu, -mutta mitä sitä tyhjää... Pekkahan on Vihreä de Gröna eikä suinkaan persu.
Kysyinkin ääri vasemmiston tuoreinta kantaa heidän presidentti ehdokkaaltaan. Sain vastauksen: "You're blocked"
Vuoden 2024 presidentti ehdokkaita, tässä eivät ole vielä kaikki. Palataan niihin muihin myöhemmin. Valtamedia on näköjän valinnut jo oman suosikkinsa. Kuten arvata saattaa, suurinta konnaa heidän mukaansa Suomen kansasta äänestäisi 34%. Tuskimpa Suomessa niin montaa löytyy jotka olisivat valmiita vaihtamaan presidentin lipun sateenkaaren väreihin.